Moni haaveilee kodin rakentamisesta omatoimisesti ja vaikka tämä saattaakin olla melko haastava projekti, niin tähän vaihtoehtoon liittyy myös monia positiivisia puolia. Tällä sivulla käsittelemme lähemmin omatoimirakentamiseen liittyviä etuja ja haasteita.

Omatoimirakentaminen on parhaimmillaan kustannustehokasta

Parhaimmillaan omatoimirakentaminen on kustannustehokasta ja voit säästää budjetissa esimerkiksi avaimet käteen -taloihin verrattuna. Tämä johtuu siitä, että työmiehille maksettavat palkat haukkaavat aimo-osan talon rakentamiseen varatusta budjetista. Käsistään taitava henkilö voikin säästää pitkän pennin rakentamalla talonsa itse. Kannattaa kuitenkin huomioida myös oma elämäntilanne ennen projektiin ryhtymistä. Kestääkö esimerkiksi parisuhteesi näin vaativan projektin? Itse rakentamalla saatat selvitä huomattavasti pienemmällä velalla kuin hankkimalla talosi valmiina tai rakennuttamalla sen avaimet käteen -periaatteella. Toisaalta kannattaa toki miettiä myös omaa menetettyä vapaa-aikaa sekä laskea omalle työlle palkka – vaikka vain omassa mielessä. Talon rakentamiseen ryhtymistä kannattaakin punnita monelta eri kantilta ennen lopullisen päätöksen tekemistä.

Kun rakennat itse, kaikki langat ovat sinun käsissäsi

Rakentaessasi kotisi omatoimisesti, pidät itse kaikkia siihen liittyviä lankoja käsissäsi. Tämä on samaan aikaan sekä positiivinen että negatiivinen asia. Toisaalta tiedät itse koko ajan rakennusprojektisi tilanteen, mutta taas toisaalta kaikesta vastaaminen voi olla stressaavaa ja aikaa vievää. Vastuu voi tuntua musertavan suurelta. Kun teet kaiken itse, tiedät, missä vaiheessa rakennusprojekti on ja miten talo on rakennettu. Pelkän lopputuloksen lisäksi tiedät, mitä rakennus pitää sisällään ja millaisia materiaaleja siihen on käytetty.

Rakentaessasi omatoimisesti sinulla on runsaasti valinnan varaa. Voit käyttää hyödyksesi valmiita talopohjia, mutta voit halutessasi suunnitella tulevan kotisi myös itse. Voit myös käyttää arkkitehdin palveluksia kotisi suunnittelemisessa. Vain budjettisi ja tonttisi rakennuskaava asettavat rajoituksia suunnitteluvapaudellesi. Tämä antaa sinulle loistavan mahdollisuuden suunnitella unelmiesi koti, joka vastaa perheesi tarpeita. Voit siis toteuttaa omat toiveesi ja tarpeesi budjettisi rajoissa eikä sinun tarvitse sitoutua rakennusfirmojen asettamiin rajoituksiin. Voit toteuttaa myös sellaisia ratkaisuja, jotka olisivat valmiiksi ostettuina kalliita niiden työläyden vuoksi. Esimerkiksi rimakatto vie runsaasti aikaa ja tulee tämän vuoksi ulkopuolisen tekemänä kalliiksi, mutta kun teet sen itse, menetät vain aikaasi.

Oman kodin rakentaminen voi olla suuri nautinto

Osa saatata kokea oman kodin rakentamisen stressaavana projektina. Parisuhdekin saattaa olla koetuksella aikaa vievän projektin vuoksi. Toisaalta taas projekti voi olla myös erityisen antoisa. On upeaa nähdä omien käsien jälki ja jos talon rakentaminen on koko perheen yhteinen projekti, voi se auttaa parhaimmillaan jopa nostamaan perheen yhteishenkeä. Oma koti voi olla perheen suurin yhteinen saavutus. Parhaimmillaan yhteisen kodin rakentaminen ja suunnitteleminen voi jopa parantaa parisuhdetta ja hitsata puolisot entistä tiukemmin yhteen. Lapsille esimerkiksi oman huoneen suunnitteleminen voi antaa upeita onnistumisen elämyksiä. Mikäpä olisikaan hienompi meriitti kuin oman kodin rakentaminen?

Millaisia haasteita omatoimirakentamiseen liittyy?

Jos et ole rakennusalan ammattilainen, joudut käyttämään runsaasti aikaa kuhunkin työvaiheeseen perehtymiseen. Kannattaakin käyttää pätevää rakennusvalvojaa apuna. Jos käytät apunasi työmiehiä, joudut valvomaan heidän työtään.

Omatoimirakentamisen haasteellisuus liittyy myös budjettiin, koska lopullisen budjetin määrää on vaikea arvioida etukäteen. Kilpailuttaminen ja tarjousten etsiminen vievät yllättävän paljon aikaa, joka voi muutoinkin olla kortilla. Juurikin projektin työläys ja aikaa vievä luonne ovatkin seikkoja, jotka saattavat pahimmillaan uhata koko perheen hyvinvointia tai kotia rakentavan pariskunnan parisuhdetta. Harrastukset kärsivät helposti ja saatat huomata, ettei sinulla pian olekaan muita harrastuksia kuin rakentaminen. Jos elät parhaillaan pikkulapsiperhevaihetta, saattaakin omatoimirakennusprojektin siirtäminen muutamilla vuosilla, talon hankkiminen valmiina tai avaimet käteen -palvelun suosiminen olla erinomainen ratkaisu.